Erityinen

Mä en saanu eilen illalla mitenkään unta ku rupesin miettii mun nuorinta siskoo, Alinaa.. Mietin kaikkia mahollisia asioita jotka liittyy siihen mut mun ajatukset meni tosi sekasin ja siks päätin tehä postauksen Alinasta :)

Äiti ja iskä sai mut tammikuussa 1998, Olivian toukokuussa 2000 ja Alinan lokakuussa 2003. Kaikki terveitä lapsia ja vanhemmat onnellisia :) Alina kasvo ihan normaalin vauvan tahtia niinku Olivia ja määki, kunnes tuli sen ensimmäinen kesä. Yks päivä istuttiin olohuoneessa perheen kans ja iskä leikki jotain Alinan kans ja yhtäkkiä se meni ihan valkoseks ja sitte siniseks ja sen huulet alko väpättää, se oksensi lattialle ja siltä lähti taju.. Iskä ja äiti sano että nyt mentiin ja ne käski mun ja Olivian mennä autoon ja sano että rukoilkaa.. Me rukoiltii ja lähettiin sinne sairaalaan ja siellä sitte tehtiin kaikkia tutkimuksia. Ensin mitää ei löytyny mistään ja sitte ajateltiin vaan että "No se on vauva, se on vaan nielly jotain vähä myrkyllistä". Alina ja äiti jäi kumminki sairaalaan tutkimuksiin. Mää olin sillon 6v ja olin menossa ensimmäistä kertaa meijän seurakunnan leirille niin, että olin ihan oikee leiriläinen ja olin tosi innoissani, eikä yhtään jännittäny ku äiti oli aina leirin johtaja ja kaikki oli niin tuttua, mut sinä päivänä ku se leiri alko ja mummi ja pappa vei mut sinne, nii en oikei tienny että miltä se sit enää tuntu. Oli kivaa päästä "isojen leirille" ja kaikki kaverit oli siellä ja näin, mut sillä kertaa äiti ei ollukkaa leirin johtaja.. Äiti oli sairaassa pikkusiskon kans. En muista ihan tarkkaan mut jotenki niin se meni, että sen leirin aikana, tai jälkeen selviski että Alinalla on epilepsia.

Sitte Alinalle etittiin lääkkeitä, eikä mikää toiminu kunnolla.. Kohtauksia oli toista kymmentä päivässä ja pikkusisko hoiperteli menemään, ku oli annettu lääkettä joka estää kohtaukset, mutta koko keho meni muuten iha veltoks.. Niitä lääkkeitä on etitty nyt Alinan koko elämä, ja tällä hetkellä menee iha hyvin. Sillä oli jopa nii pitkä pätkä ilman kohtauksia, että toivottii jo et epilepsia ois poissa ja lääkkeitä alettiin purkaa mut viimeks Thaimaan reissulla kohtauksia rupes taas tulee ja se lääke mitä oli purettu, otettiin takas.. Löysin kerran yhen päiväkirjan, jota olin kirjottanu eskari-ikäsenä ja siellä luki esim. että "Tänään on ollut kiva päivä. Alinalla on ollut vaan 6 kohtausta tänään. Eilen oli 11." En tosiaan voi tietää, että mitä 6-vuotiaan Inkan päässä on sillon liikkunu.. :)

En muista missä vaiheessa, mutta ku Alinalle tehään joka vuosi semmonen tutkimus että miten se on kehittyny ja näin, nii oisko alina ollu jotain 4v tai 5v ku sillä todettiin lievä kehitysvamma. Tälläki hetkellä Alina on ehkä noin 3v "terveitä" ikäsiään lapsia jäljessä.

Vaikeehoitonen epilepsia, lieväkehitysvamma, autistisia piirteitä.. Nii sitte?! Alina on ihan paras. Joskus oon miettiny että miks siitä tuli tollanen, mutta oikeesti, jos joku ihminen on aidosti onnellinen nii se on just Alina. Se pierasee sillon ku sitä huvittaa, jos vaatteille roiskuu vettä niin se haluaa riisua alasti vaikka keskellä kaupunkia, eikä sitä hävetä vaikka muut kattois sitä oudosti. Mua hävettää se, että joskus häpeen sitä vaikken ees haluis, mut toisaalta voinhan mää ihan yhtä hyvin hävetä jotain mun kaveria ku se tekee jotain noloa. Mua hävettää usein siks, että ihmiset näkee sen ulkonäön ihan tavallisena 8-vuotiaana tyttönä, mutta koska sen käytös ei monesti oo sitä mitä yleensä 8-vuotiailla, nii mulle tulee semmonen olo, että ihmiset aattelee et "Ompa huonosti kasvatettu lapsi." tai jotain muuta sellasta. Mut mitä väliä mitä ihmiset aattelee? Jos me ite kerta tiietään että Alina on Alina ja se on just sellanen omana ittenään ja se jos joku on aito :)

Joskus oon miettiny, että millanen ihminen on onnellinen. Oon tullu siihen tulokseen, että se on Alina. Ihminen, joka rakastaa musiikkia, kahvia, sipsiä, läksyjä, ice agen kattomista ja laulamista. Tänäki aamuna mä heräsin siihen että Alina laulaa "Lounatuulen laulua" alakerrassa. Joskus ko mää oon surullinen ja mua itkettää nii alina saattaa tulla silittää mun päätä, hakee talouspaperia ja pyyhkii kyyneleet mun poskilta ja sanoo "Inka itkekkö sää? Ei tarvi, kaikki on hyvin!"
Alina käy erityiskoulua ja menee syksyllä kolmoselle normaaliin kouluun Thaimaassa, mut sillä on siellä oma avustaja. Erityiskouluhan on erityisille ihmisille ja mä olin viimejoulun alla niitten joulujuhlassa ja ne kaikki on oikeesti niin erityisiä ja aitoja ihmisiä. Mää en tykkää yhtään käyttää sanaa kehitysvammainen, vaikka se onki ihan normaali sana, koska tuntuu että ihmiset on saanu sen kuulostamaan halventavalta ja tyhmältä, mut oikeesti Jumalaha on luonu jokaisen meijän omaks kuvaksee ja me ollaan kaikki aivan erityisiä. Alina sai nyt koulujen päättäjäisissä stipendin ahkerasta opiskelusta ja hyvästä koulumenestyksestä, mutta kannattaa oikeesti tutustua sellasiin erityisiin ihmisiin ja ottaa niitten onnellisuudesta ja aitoudesta oppia. Ne kaikki Alinan koulukaveritki on ihan mahtavia tyyppejä ja vaikka ne oppilaat ei välttämättä koskaan tuu saavuttaan mitään hirveen suurta, kaikki osaa aina jotain hyvin ja jokaista tarvitaan. Alinalla se erityistaito on varmaanki se laulu. Se on laulanu kerran yhelle lastenlevyllekki!:) Olisin laittanu sen kappaleen tänne Alinan laulamana, mut se ei harmi vaan löydy youtubesta, mut se laulaa siinä sen "Jeesus meitä rakastaa" ja se laulaa sen nii ilosesti siinä, että monet kuuntelee sitä ihan kyyneleet silmissä :D

Alina tulee varmaan asumaan koko elämänsä isin ja äitin kans eikä se varmaan koskaan mee naimisiin tai saa lapsia tai mitää sellasta, mut mun mielestä yks tärkein asia elämässä on se että osaa olla pienistä jutuista onnellinen ja ottaa ilon irti vähän kaikesta. Alinan kans on usein tosi raskasta ja sen kans saa menettää hermonsa usein, mut se on siltikki aivan erityinen pikkusisko jota mää rakastan nääääääääääin paljon!! :)