Moni on kysyny voisinko kirjottaa, että miltä nyt niinku tuntuu ja sen aattelin nyt sit tehä (: On myös kyselty että kui mun fiilikset on muuttunu tässä viimisen vuoden aikana, nii päätin nyt vähä selvittää sitä asiaa teillekki ja itelleni, tai no en tiiä onko tää nyt sekottamista vai selventämistä :D Myös samalla vähä sitä kui erilaista mun elämä oli siellä verrattuna tänne. Ota joku tosi kiva asento, voit tietenki vaihtaakki välillä, tää on aika pitkänlainen, nimittäin alotan ikään ku vuoden takaa... Mutta no, pistäkääs seuraava kappale soimaan ja lukekaa jos jaksatte, tän kappaleen sanat on jotenki pyöriny tässä viime päivinä tosi paljo mielessä (8
Nyt on menny tasan vuosi ja 4päivää siitä ku lähettiin Thaimaahan. Sillon oli tosi odottava ja hassu olo, ei oikeen tienny mitä siinä ois miettiny... :D Täältä lähteminen tuntu aika vaikeelta ja tuntu aika pahalta jättää kaikki rakkaat ihmiset tänne, mutta silti helpotti se että tiedettiin et tultais vuoden sisällä takasi.
Vielä Suomesta lähtiessä aattelin, että en kyllä varmaan selvii hengissä sen kamalan järkyn ikävän kanssa joka mulla tulee oleen, mut loppujen lopuks huomasin, ettei mulla edes ollu mikää kovin kova ikävä ketään eikä mitään. Tietenki joskus ja välillä oli sellasia tilanteita, jollon tuntu että nyt tarvisin niin niitä mun Suomessa olevii ystävii, tai että tarvisin nii mummia ja pappaa, tai että nyt tarvis niin sitä Fazerin sinistä, mutta ei se tuntunukkaa nii pahalta ku alkuun aattelin :) Älkää nyt ymmärtäkö väärin sitte, te jotka mietitte että on tässäki ystävä ku ei ees ollu kova ikävä teitä, kyllä mä teistä välitän ja rakasta teitä... :D
Me oltiin muutes suunniteltu, että sitte sinne meijän asuntoon hommataan mulle oma sänky ja että Alina ja Olivia saa sit nukkuu yhessä, mutta tietenki ku päästiin sinne, nii huomattiin että sinne ei todellakaa ois mahtunu minkäälaista ylimäärästä sänkyä :D Siispä järjestely oli semmosenlainen, että Olivia ja minä nukuttiin yhessä huoneessa samassa sängyssä ja äiti, iskä ja Alina toisessa huoneessa samassa sängyssä. Lisäks Olivian ja mun huoneen ovi oli sellanen puoliks läpinäkyvä liukuovi. Parin viikon asumisen jälkeen olin tullu siihen tulokseen, että mä vielä niinku niin tuun hulluks, eihän nyt kukaa voi elää tolleen ettei oo mitää yksityisyyttä ja nukkuessaki joku Olivia siinä roikkuu kiinni. Olin niin vihanen siitä ja aattelin että koko vuosi on pilalla :D
Noh, olihan siellä sentäs kiva allasalue, jossa suunnittelin sitte ruskettuvani niin että kaikki on ylikateellisii ku tuun Suomeen. Suunnittelin siinä ekan kuukauden aikana, että joka päivä sit koulun jälkeen meen tonne aurinkoon makaan. Tarkotushan oli muutenki pitää välivuotta kaikesta Suomen härdellistä (:
Syyskuussa sitte koulut alko ja sellanen arki alko siinä samalla. Ei enää ollu mikää semmone lomailufiilis, vaan koulua käytiin ja oli sellanen tietty rutiini ja elämä pyöri normaalisti, ei mitenkää sillee palmun alla kookosmaitoa juoden....
Aina ku tulin koulusta, söin jotaki, sitte tein läksyt jos niitä oli ja sitte ehkä saatoin käydä uimassa sen verran että virkisty. Koulumatkallaki ku kävelin, nii yritin aina kävellä jonku puskan alla mahollisimman varjossa... Että se niistä auringonotoista (8
Muuten vapaa-ajalla tein millon mitäki, soittelin pianoo ja laulelin, lakkailin kynsiä ja muuta sellasta... Yleensä ei ollu kiire paljo mihinkää ja musta se oli vaan nii ihanaa, että tavallaan sain tehä mitä halusin, millon halusin :) Arki oli kummiski jotenki nii erilaista siellä ku täällä.
Mä olin tosi onnellinen siellä ja elämä ainaki useimmiten hymyili. Ehkä se johtu siitäki että siellä ihmisetki hymyilee enemmän, niillä ei oo paljo mihinkää kiire ja ne on huolettomampii. Siitä oli kyl hyvä ottaa vähä oppia, ainaki yrittää (: Ei se elämä nyt aina mitää semmosta täydellistä ja helppookaa ollu, älkää ymmärtäkö tätä niin :D Aattelin välillä että haluisin niin vaan jäädä sinne, tai ehkä tulla Suomeen kesäks ja palata sitte sinne takas...
Aika kulu mun mielestä ihan supernopeeta ja uuden vuoden jälkeen se ajan kuluminen vaan jotenki kiihty ja kiihty... Viiminen kuukausi oliki sit sellanen, että mietin vaan koko ajan että "Mitä jos tää on nyt viiminen kerta ku oon täällä?" ja "Mitä jos nään viimistä kertaa tän ihmisen?" ja "Mitä jos syön viimistä kertaa tätä nyt" jne.... Mun kuuluis kai sanoo, että "Tuntu kyllä haikeelta jättää Thaimaa, mutta oli se myös mukava palata tänne Suomeen!" mut musta ei kyllä tuntunu ihan siltä. Taisin sanookki noin koko ajan ja varmaan kirjotin tännekki, mutta totta puhuen ei ois voinu vähempää kiinnostaa tulla tänne takasi :D Ehkä ihan vähä ja tottakai oli kiva nähä kaikki rakkaat ihmiset täällä ja silleen, mutta ehkä noloa myöntää että tolta musta tuntu... Musta tuntu, etten tosiaankaa haluu omaan huoneeseen, en tosiaankaa taho yksin omaan sänkyyn, en tosiaankaa voi enää sopeutuu siihen ettei tehä kaikkee mahollista aina perheen kanssa, eikä aina mennä joka paikkaan perheen kanssa. Aattelin, etten tosiaankaa haluu tehä enää mitää yksin :D Ahisti myös se ajatus, ettei tienny millon tullaan takasi. Sillon ku lähettiin Suomesta, oli helppo ajatella että no kohta me taas tullaan takasi, mutta nyt ei voinukkaa aatella niin. Oli niin hirveen vaikee jättää kaikki asiat vaan sinne, itku oli kyllä herkässä vähä joka tilanteessa niinä viimisinä päivinä... Oikeestaan mua jotenki pelotti tulla. Kesänki jotku suunnitelmat oli muuttunu ja jotku asiat oli peruuntunu ja Espanjan Fifteen-leirinki olin radikaalisti vaihtanu Larsmoon ja aattelin että tästä kesästäki on varmaanki tulossa tosi tylsä :D
No, ku päästiin Suomeen ja hengitin Helsingissä raikasta ilmaa, aattelin että ei tää nyt nii paha ollukkaa... Aattelin että ehkä mä tästä vielä hengissä selviin :D Ihanat ihmiset oli juna-asemalla vastassa meitä ja kaikki oli nii uutta ja jännittävää, jälleen kerran (: Huomasin ilokseni, että aamusin herätessä muutki ihmiset oli online Facebookissa ku minä. Ei ollukkaa enää sitä vitsin aikaeroa :D Vessaan ku menin, nii se paperi tuntu jotenki tosi paksulta. Kauppaan ku menin, nii ne hinnat näytti jotenki tosi pieniltä. Ku tulin kaupasta ulos, ilma muuttuki kylmempään suuntaan. Hanastaki tuli juotavaa vettä ja jopa suihkunki vesi oli juotavaa, mitä ihmettä? Liikennevalot näytti ihan liika pieniltä ja pahimmassa ruuhkassa tais olla kaks autoo edessä. Ei voinukkaa ostaa kadulta ruokaa jos sattu tuleen sellanen olo, että nuudelikeitto vois maistuu tai että mango vois vähä virkistää. Ei myyjän myyjää missään :o Aamusin ku heräsin, en ollukkaa ihan hikinen ja liimautunu peittoon kiinni. Kaikki ihmiset puhuki suomee ja ehkä ne oli vähä tylympiäki. Kaupasta piti ostaa muovipussi ja kaiken lisäks vielä pakata se ite. Thaimaassa oltiin totuttu, että sitte syödään ruoka ku tulee pimeetä, nii täällä sit kävi niin muutamana ekana päivänä ettei vaan yksinkertasesti tajuttu syyä ku ei se pimee tullu missää vaiheessa... :D Ja näitä ihmetyksiä riitti ja ois vaikka muillekki jakaa. Olin oikeestaan vähä innoissani ja tosi ihmeissäni samaan aikaan. Aattelin, että täähän oliki aika hauska maa.
JOS MUSIIKKI LOPPU NII JATKAS TÄSTÄ, OON NII TYHMÄ ETTEN OSANNU TEHÄ SELLASTA JATKUVAA JUTTUA (:
No, en ehtiny ku pari päivää kotona oleilla ku jo lähin sinne Fifteenille. Olin vieläki vähä jotenki sekasin kaikesta uudesta ja aikaerosta ja kaikesta. Vasta autossa matkalla sinne tajusin mihin olin menossa. Aloin yhtäkkii miettii että siitähä voi tulla hauskaaki :D Menin sinne ja ekoina päivinä sit mietin, että minkäköhä ihmeen takia mä ees tulin koko leirille, että enhän mä osaa olla täällä niinku suomalaiset ja jotenki tuntu vaan niinku en nyt ois ihan osannu sopeutuu. Loppujen lopuks se oli oikeesti mun elämän paras leiri kaikin puolin ja uskon et sillä on vaikutusta mun loppuelämään :) Sen jälkeen tuli sitte konffa ja sen jälkeen lastenleiri... Ehin siis olla kesäkuusta 10 päivää kotona. En ehtiny kunnolla varmaan ees tajuta että hei mähän oon Suomessa :D Sen kyllä tajusin, että oli ihan huikee kuukausi.
Sitte se leirikonffarumba oli ohi ja tuli sellanen tosi ihmeellinen tyhjyys. Ensin aattelin että no onpas kiva nyt alkaa elää iha peruselämää täällä Suomessa. Sitte vähän ajan päästä tuli se, että haluun äkkiä täältä pois, tää paikkahan ahistaa mua. Kaikki tuntu kamalalta, tai tuntu niinku oisin joku yks ikuinen turhuus täällä kaiken keskellä. Tuntu etten sovi mihinkää joukkoon ja oon niinku joku ihme muukalainen tuolla ihmisjoukossa ja niinku oisin tosi etäällä kaikista. Ihmiset sano että puhun oudosti (ei kyllä ehkä ihme ku Thaimaassa olon aikana ja vielä fifteenit ja muut siihe päälle nii aika lahjakkaasti kaikenlaiset ihmemurteet oli varmaa sekasi ku puhuin... :D) Tuntu kuiteski vaan niinku kaikki asiat kaatuis päälle ja kaikki tuntu vaan nii turhalle. Aattelin etten tosiaan kuulu tänne ja haluun vaan pois täältä. Koko heinäkuun päällimmäinen fiilis oli ehkä tuo. Itse asiassa tälläki hetkellä musta vielä tuntuu tolta, tosin ei enää nii pahasti (:
Kohta koulut on alkamassa ja kaikki se sellanen missä en oo vuoteen ollu mukana. Jännittää jotenki tosi hirveesti kaikki, stressaa ja mietityttää. Koulu on nii erilaista täällä ku se oli tuolla Thaimaassa, enkä tiiä kui helposti sopeudun. Oon ollu konsaltaki vuoden poissa ja soitellu viululla vähä mitä huvittaa sillon tällön, enkä tosiaankaa oo pahemmin koskenu niihin asteikoihin ja etydeihin mitä mulle mukaan annettiin... Pelottaa vähä myös, koska tiiän ettei tää elämä ookkaa nii sellasta huoletonta ja hidasta niinku se on ollu tässä tän vuoden ajan. Mutta oon nyt päättäny jättää nää asiat Jumalan käsiin ja luottaa et kaikki kyl hoituu just niinku kuuluu 8)
Tää kesä on tuonu mukanaa ihan tosi paljo kaikkee mitä en osannu oottaakkaa. Oon tutustunu tosi moniin ihaniin ihmisiin, oon saanu maailman ihanimman poikaystävän ja oon saanu oppii tuntee Jumalaa enemmän (:
Heinäkuun aikana tuntu kyllä usein aika pahalta, mutta onneks on ystävät ja onneks sain välillä muutaki ajateltavaa ku oon ollu Iiriksen luona Vaasassa ja Iikalla Ylistarossa ja millon missäki ja nää kaikki ihmiset ja Jumala on ollu nii parhaaks avuks tässä ihmeen kulttuurikriisissä, että voin olla vaan kiitollinen !
Tää kulunu vuosi on opettanu mua ihan hulluna, musta tuntuu että oon saanu kasvaa henkisesti niin paljo ja oppinu nii tosi paljo kaikkii asioita. Oon nyt jotenki monta astetta rikkaampi kaikkien mahtavien kokemusten ansiosta. Kai mä oon nyt aika onnellinen :) Kaikki kyselee, että no jos mä saisin nyt valita lähenkö takasi sinne vai jäisinkö nii mitä oikeen tekisin. Joskus vastaan että en tiiä, joskus taas että no mä varmaan lähtisin takasi. Uskon kyllä että tää fiilis voi muuttuu tässä ajan myötä, mutta ei tää tällä hetkellä vielä iha omalta jutulta tää Suomi tunnu.
Nii, tää oli aika pitkä stoori, nostan hattuu ja kenkääki jos ootte jaksanu lukee tän :D :D Jotku oli tosiaa toivonu että kertosin vähä tämänhetkisistä ja aiemmista fiiliksistä ja tästä tyhmästä kulttuurishokista, nii nyt tää oli ainaki joku semmonen yritys, joku varmaanki aika sekava sellanen :D
Nauttikaas kunnolla viimisistä lomapäivistä ! (8
